4. heinäkuuta 2010

80 neliötä pihakiveä.

Miehen kännykästä löytyi alla olevat neljä kuvaa. 

Tänään on sitten saatu ladottua 80 neliötä pihakiveä paikoilleen. 

Ja nyt on tuumaustauko, koska pitää vähän miettiä miten tuon tonttiliittymän kanssa tekee. Me kun asutaan tien viimeisellä tontilla, joten meille ajetaan pihaankin vähän viistosti, ei siis nätisti 90 asteen kulmassa. Kiveys aiheuttaa päävaivaa. Nyt jo ollaan ns. tiealueella. Mutta koska ollaan umpitien päässä, tehdään tuohon meidän eteen kääntöpaikka, joten varmaan sitten jäädään odottelemaan asvalttiporukan saapumista ja ladotaan sitten tarvittavat kivet vielä kun asvaltti on laitettu. Turhaan sitä liikaa alkaa latomaan, jos vaikka vetävätkin asvaltin meidän tontin rajalle asti, mitä kyllä vahvasti epäilen.

Tänään sateli vettä, välistä rankastikin, silloin pidettiin pikkupaussi, mutta muuten töitä tehtiin ihan normaalisti. Mikäs siinä on tehdessä kun on hyvät varusteet. Gore-housut olis ollu hyvät, mutta sitten ei olisi varmaan polvisuojia saanut paikoilleen. Mulla oli jalassa miesten työhousut (minulle ostetut), joissa on kätevät polvisuojapaikat ja polvisuojat.


Tuohon vinoon laitaan en ole tyytyväinen, vaan sitä varmaan vielä muokkaan hieman nätimmäksi. Nurmikko tulee siis ihan tuohon kiveykseen kiinni. Tuosta, jossa näkyy shakkiruutumaisesti kiveyksen päädyssä vaaleammat kivet, jatkuu polku leikkipaikalle tuolla soralla. Kiveyksen päätyyn hankitaan sellaiset viistetyt reunakivet vielä, joten ei tule ikävää kynnystä. Mies jo alkoi leikkomaan kiviä halki, kun tuosta tiililadonnasta kertyy noita puolikkaita sitten mitkä pitää täyttää.


Tuossa yläkuvassa olemme ylittäneet jo tonttimme rajan noin puolella metrillä. Talon seinästä noin 5 metriä on tontin raja. Mutta aina nämä kaavoitetut tontit ei käy yksyhteen sitten maastossa, eli kaupunki ei toteutakaan aivan niinkuin piirustuksissa on. Näin kävi meille viimeksikin, jolloin saimme "ilmaista lisämaata noin 5metrin syvyydeltä, kun tie kulkikin aivan eri paikasta mitä paperilla.


Kuvissa kiveyksen päällä on hiekkaa, joka lakaistaan kiveyksen väleihin. Tänään saimme jopa ajettua kiveyksen päältä tuolla täryttimellä, jolloin pienet muhkurat tasoittuu. Muutama aalto pihassahan pitää aina olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!