28. kesäkuuta 2011

Liukumäestä maja - Majasta liukumäki

Elämän pieniä, mutta silti niiiin isoja iloja.

Ensimmäinen tomaatti!


Mies osti pumpun että saadaan tyhjättyä meidän "kaivoa" vesisäiliöön.
Kaivoon vettä siis kertyy ihan itsekseen. Kaivo on maahan kaivettu, sellainen laakea kuoppa ja maaperä on suomaista juuri ko. kohdassa.

Pumppu osoittautui tosi tehokkaasti, kun letkun päästä suorastaan syöksyi vettä. Alla siis mies kastelee penkkiä ja vesi kuohuu.


Minä tuunasin meidän lasten leikkipaikkaa.




Ostin Hemtexistä kaksi kivaa pöytäliinaa, vahamaista kangasta (á 9 euroa).
Ja niittasin ne voimanitojalla kiinni liukumäen reunoihin. Leikkasin ylimääräisen kankaan pois. 
Tikkaat tässä vaan on vieläkin (ja tulee olemaan) ne "väliaikaiset" tikkaat, jotka rakentamisaikana tehtiin.


Toisella puolen on oviaukko.


Ja toisella puolen ikkuna-aukko.


Jämäpaloista riitti vielä peittämään tikkaidenkin taustan.




Ja taas on lapsilla hauskaa.

Mulla on päässä tosi makee idea tähän leikkipaikalle, mutta taitaa olla liian hintava projekti..

3 kommenttia:

  1. Hieno tomaatti, ihan mallikappale :) Ja hauska liukumäki-idea!

    Täytyy kysyä kuin mainoksessa, että mistä noita ideoita sulle tulee? Luetko lehtiä tai kirjoja vai onko luovuutesi ihan sisäsyntyistä? Kivaa katseltavaa olet saanut aikaan.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! Vallan mahottomasti piristi sinun kommenttisi ja kysymyksesi :)

    Mä kuljen kaikkialla "silmät auki". Jotain voi aina käyttää hyödyksi jossain. En juuri lehtiä lue, ainakaan puutarha-alan lehtiä, sisustuslehtiä niinkin :)

    Kait sitä pitää "pystyä" tuottamaan jotain idearikasta kun teen sitä tavallaan työksenikin (=ympäristösuunnittelija).

    Pyrin kyllä mainitsemaan idealähteeni, jos sen olen jostain muualta pongannut, kuten sermi-aidat.

    Meidän liukumäki oli vaan niin tylsän näköinen! Mietinkin siinä että pitäisikö vinkata Lappsetille, mutta onhan heillä ollut vastaavia liukumäkiä (ja taitaa vieläkin olla) mutta seinät on vaan vaneria :)

    VastaaPoista
  3. Hyvin on natsannut työ ja talentti tässä kohtaa :) Molemmat ruokkivat toisiaan, voisi kuvitella?

    Silmät auki -kulkemista olen itsekin opetellut, lähinnä teen sitä silloin, jos on joku probleemakohta, johon tarvitsee ratkaisun. Nyt olen väijynyt kaikenlaisia "tilanjakajia" pihaa varten, saa nähdä, mitä sieltä takaraivosta sitten joskus pompsahtaa - toivottavasti edes jotakin, heh.

    Lappset ottaa varmasti vinkin iloisena vastaan, sitähän voi sitten jatkokehitellä edelleen...

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!