29. heinäkuuta 2012

Tukala sunnuntai

Kerrankin meidän nurmikolla ei ole ylimääräistä tavaraa (kottikärryt ei ole ylimääräiset). Tarkoitan lautatavaraa tms. Saatiin melkein kaikki jämälaudat käytettyä tänään, kun tehtiin kasvimaalle vielä yksi kasvulava lisää. Vielä on jäljellä isoja palkkeja yms. Nämä on siis jääneet rakentamisesta yli.



Käytäville saatiin levitettyä hiekkaa, jonka kaivoin pois puupintaisen polun alta. Laitoin Lapin Kansoja mullan päälle ja heiteltiin hiekkaa päälle.




Näitä pikkuisia on saanut taas pelastella ihmepaikoista takaisin ojanvarteen. Ihania.
Toinen luontokuvani :)



Projektit alkaa uhkaavasti loppua tältä kesältä. Vielä olisi tämä kivipolku tekemättä ja ensi kesänä tehdään liiterille kulkuramppi. Joten ihan liiterille asti kivipolkua ei tarvi naputella.


Pari sermiä tosin laitoin vielä tilaukseen miehelle. Saa nähdä innostutaanko vielä tänä kesänä tekemään.
Tänään on ollut aika tukala ilma, sadetta tuli minimaalisesti. Toivottavasti yöllä sataisi. Ei jaksaisi enää kiikuttaa vettä kasveille..

1 kommentti:

  1. Se on kyllä hieno tunne, kun saa rakennusmateriaalit pois pihalta. Mä vein loput puutavarat hyötykäyttöasemalle, kun en siinä vaiheessa vielä tiennyt kasvimaalaatikoista mittään :) Hyvällä mallilla on puutarhasi, nyt voi nauttia loppukesän lämmöstä ja kasvien kypsymisestä.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!