4. heinäkuuta 2017

Kukinnat

Juhannuksen jälkeen pilvikirsikka tiputti kukkansa. Seuraavaksi aloitti toinen valkoinen puu, rautatieomenapuu, mikä kasvaa pilvikirsikan vieressä. Puu on vain kokenut kovia ja toinen oksahaara on tippunut pois yhtenä kesänä yllättävän lumimäärän takia.





Raikkaudellaan piristävät kullero ja punainen patjarikko.


Pihlaja alkoi kukkia rautatieomenapuun jälkeen.
Etupihan 7 rungollista pihlajaa alkavat näyttää jo puilta, ne kun olivat aika heiveröisiä aluksi. Runkoihin toivon vielä paksuutta lisää. Laitettiin taas tukikepit kun osa näytti kasvavat vähän kenolleen. Oksia poistelen alempaa aina kun tarpeen, että latvuksesta muodostuisi kauniin pyöreä.



Ystävältä saatu saksankurjenmiekka (?) aloitti kukintansa. 
Taitaa kukkia ihan ensimmäistä kertaa minulla, se kasvoi liian syvässä. Luin jostain että juurimukula pitäisi olla aivan pinnassa, joten nostin niitä reippaasti viime kesänä.



Ja takapihan kukkivista puista neljäs aloitti kukintansa eilen, kaunis lumipalloheisi, jota myös leikkaan varrelliseksi. Puu on minusta tosi kaunis kukkineen.